Miksikä matojen maireeksi tänne loit sinä kurjat mustahan multaan, miksikä lietsoit liekkejä rintaan, jotta se kiroisi kimmaista tultaan?
Kirotut luonnon tuhannet tuskat, kirottu valhe ja kiiltävä kuori, tulkoon ihana, ikuinen tyhjyys, kaatuos päälleni korkein vuori!
4.
Selin vuoteella tuijotan tummuuteen ja rinnassa polttaa ja pistää, omantunnon tulta mä suitsutan, en apua löydä mistään.
Läpi kammion pimeys keinuilee ja lattia allani häilyy, alas, ylös mä taivaan tanssivan nään ja tähdet sekaisin väilyy.
Ma pimeään astun ja horjahdan ja yössä ma etsin juomaa, jääkylmä henkäys huoneessa käy, ovensuussa ma varjon huomaan.
5.
Hän jalkapäähäni istahtaa, ja vihreät, häijyt silmät kiiltää, häntä välttää on turha työ, hän himoo ja sielua saartaa; mun suoneni sairaasti lyö ja vilu mun viiltää, ja kammo kaartaa, nyt on tullut mun elämäni kiirastulen yö.
Hän valvoo kiihkoja kannustain, kun houreesta hirmu-uneen herään, salapaulaan hän langettaa, hän tarkoituksensa salaa ja hiipii vuoteeni taa; ma luontoni kerään ja tahdon alaa ja paljastan kaikki ja kutsun salamaa.
6.