Tuli kirkkaus ja ma näin, näin ihanaa unta, uutta: ma kuljin suuressa metsässä, puut kuiskutti salaisuutta, puron rannalla valkea hirvi joi sinisilmin ja kaarevin kauloin, uniyrtit niituilla vihannoi ja kuninkaanlintu lauloi.
Mun sieluni suli ja laajentui ja sävelten virrassa tunteeni ui, soi humisten ilmojen urut, ja sinne siniseen korkeuteen pois himmeten haihtui surut.
9.
Ja lähtehen reunalla uinaillen lepäs hento nainen ja tumma mies ja silmät ne onnesta välkkyi, mies soitteli ruokopillillään ja naisen nauru se helkkyi.
Vaan sitten synkkeni syntihin pois tämä päivänpäilyvä taulu, mies nuorta vaimoa kammoksui ja huulilta sammui laulu. Tuli yrttitarhaan kaunis kyy, tuli ikuinen tuska ja surujen syy, tuli toukka, koi, joka kukkia söi, tuli kiista ja katkera kauhu, veli veljeä löi, kun sauhusi uhrisauhu.
Ja valosta pimeän pitoihin ja päivästä valheen vaivaan sai ihminen harhata mieron mailla, tuli kuoleman suuri kirous ja itsepetoksen lumous, ja sydäntä, sääliä vailla tuli Luoja ja sulki taivaan…
10.
Tule pilvien pitäjä suuri, tule tulkiten, tuomiten, vai oletko vaeltava varjo vain tai valhetta ihmisten! En köyristä enään selkää, en sinua pelkää, sinä hämärä, salainen, suuri, sano, missä on synnin juuri, koska alku olet ja loppu myös ja ääretön on sun työs! Jos sieluni syntyä hallitset ja elämän kulkua vallitset, niin aukaise silmäni mun, että näkisin sun, josko olet, olit ja tuleva oot, sitte taivahat lauetkoot!
Ma herjaten seisoin ja napisin ja huumeessa huojuin ja vapisin, ja painoin kuin teuras pääni. Ei hiiskausta, ei suhinaa, ei räjähdä taivas, ei horju maa, ja tuntui kuin vuodet ois vierreet ja soinut ois vain kysyjän kolkko ääni.
11.