Kuin siniset, pienet käärmehet, ne kiertävät keltaista santaa, joka yhdeksäs aalto loiskahtaa ja valkoista kruunua kantaa.
Niin kulkee kuningaskäärme vaan, kun keväinen kimmel hohtaa, se tuopi satuja saatossaan ja aaltojen joukkoja johtaa.
Ne lemmen kihoissa kisailee pois solisten soitimen juoksuun, minä rantoja kuljen ja kuuntelen, ja vihreinä viidat tuoksuu.
VUOREN VALLASSA.
Olen pitkien polkujen matkamies, ma vuorilta laaksohon laskin, tievarsilla kuivat lähtehet näin, oli ruoho kuin ruskea vaski.
Oli taivas helteä, kuuma yö, kävi auer onkalon suissa, ma punaista majaa etsin vaan, miss' ilo on vihreissä puissa.
Missä vinttikaivossa helmeilee teräskirkkaiden hetteiden hohto, ne suonteni soutua viihdyttäis kuin rautaa vuotava rohto.
Ja majasta armas astua sais, se kelveä kirsikkahuuli, hän laskisi kätensä olallein, kun ääneni janon hän kuuli.
Hän tarjoisi huulensa huimuuksiin, hän sinistä ruukkua kantais, hän punaiseen majaan saattaisi mun ja pivosta juoda mun antais.
Ma vienoista velhoista kuiskaisin ja kahleista kuuman vuoren, kuin vuoren ryöväri ryöstäisin sen laakson ruusuni nuoren.