Liekkuvirret ovat saaneet nimensä siitä, että ne lauletaan liekussa. Vanhanaikaiset Karjalan ja Inkereenmaan liekut tehtiin nuorasta eikä puusta, niinkuin länsisuomalaiset kiikut ja keinut, joita Karjalassa sanotaan "sääriliekuiksi". Nuora köytettiin kujamaan tahi pirtin orteen niin että nuorasta muodostui ikäänkuin neljä säärtä; sen alapuoliin liitettiin "pitkuus-" ja joskus myöskin "poikkuuslauta", joten liekulle mahtui noin toistakymmentä henkeä. Tavallisesti oli pojilla ja tytöillä eri liekku, vaikka myöskin joku poika retkalehteli tyttöjen liekulle. Kello 10 aikana illalla lopetettiin liekkuminen, ja kun ei enään liekkua tarvittu, otettiin pois nuorat ja laudat. Paitsi "pääsiäisliekussa" laulettiin liekulla myöskin "neljin' pyhinä" (helluntaina) sekä kesä-aikana sunnuntaina. Talvella ei liekkua käytetty. Ylipäätään laulettiin liekulla eepilliset eli kertomarunot, joten eepilinen runo melkein vastaa liekkuvirttä. Kaikki liekkuvirret laulettiin "suurella" ja hitaalla eli "korkealla" nuotilla, eikä niissä ole sitä laaritus-refrängiä, kuin on usealla "pienellä" nuotilla.
Runo 2 lauletaan myöskin "yksinpäisiäisnä."
Tois.: 3 lähetään me laulamahan. 2 myös: kasvoin-kumppalini.
5-6 laatuisasti — viisahasti; -sti -päätteet kuuluvat laulussa -ste, (niin aina keskellä säettä), mutta niin sanottu "ees-laulaja" vetää ensikertaisessa laulussaan -sti, mikä pääte siis on pidettävä runollisena sivumuotona Etelä-Karjalan runokielessä. Samoin on translativin pääte runoissa aina keskellä säettä -kse (vaan eeslaulajan ensikertaisessa laulussa säkeen lopussa on sivumuoto -ksi); on kuitenkin tekstiin otettu muodot -sti ja -ksi, koska ne ovat kirjakielen mukaan.
(Vrt. Kanteletar II: 270.)
3. Liekkuvirsi.
Lauloin ennen, taisin ennen,
muulloin muitai mie opetin;
nyt en taia itsekänä,
tai' en oikein mie osata,
5 enkä taiten tarkkaella;
kaikk' on virret vienonnehet,
ja laulut lakastunehet, (XXI: 269.)
ilo-kielet kirvonnehet, (XXI: 270.)
istuiss' on ison kotona,
10 vierress' vellon vainiolla,
maatess' on emon majoilla,
sukiiss' on suruista päätä,
huolellista harjatessa,
kaihollista kammatessa;
15 jos en laulella osaile,
laulan laulajan jälestä;
jos en itse laulakana,
laulaa lakki pää-laella;
hot en itse huuakana,
20 huutaa huopa lääpässäni;
jos en itse tantsikana,
tantsiit tallat kengissäni;
jos en tantsii mie osaile,
tantsin tantsijan takana.
Toisinnuksia ja selityksiä: 3.
"Lauletaan myöskin tietä myöten käydessään, yksin oltuaisna tahi yksinpäisiäisnä, ei vaan sovi reessä ('liukulauluksi', kun reessä ajetaan eli 'livutaan'), ei myöskään tantsuvirreksi, sillä suurella nuotilla lauletaan." Virren on Paraske kuullut Pitkälän Mauralta Metsäpirtin Lapanaisien kylästä. — Runo on tähän sovitettu, koska siinä puhutaan "jälest' laulamisesta", niinkuin Kal. I: 13-14 puhutaan laulu-tavasta.
Tois.: 2 muulloin muita'i opetin 6 kaikk' on virret viipynehet.