Hän liukastui ja syöksyi alas portaita myöten. Melkein tainnuksissa kannettiin hänet ylös ja vietiin kotiin.
Jalka oli taittunut.
Gunhild pyysi kuitenkin hartaasti tohtorilta, ettei tämä ilmaisisi kuinka hänen laitansa oli.
Kun Rikhard ja Lagerta tulivat, oli hän väkisinkin virkeän näköinen ja sanoi jalan vaan nyrvähtäneen sijoiltaan.
Hän ei tahtonut millään ehdoilla häitä lykättäväksi.
"Kyllä minä toivun niin paljon siksi, että jaksan mukaan," sanoi hän, "ja jollen, niin olen yhtä iloinen. Minulla ei sitä paitse olekaan mitään huvia sellaisista hienoista pidoista, kun en saa olla passaamassa."
Hääpäivä oli käsissä.
Gunhildin täytyi yhä pysyä vuoteen omana.
Hänen voimansa olivat murtuneet.
Vanhuus ja haavakuume yhtyivät.