"Sitä maljaa en koskaan juo," sai kapteeni sanotuksi ja laski lasin niin kiivaasti pöytään että se särkyi. "Minkä te nyt sanoitte, on helvetin vale!"
"Donner!"
"Se on vale, sanon minä," huusi kapteeni ja kesti uljaasti vaimonsa hiljaisen silmänluonnin. "Herra Möller ei ole neiti Rasmussenin sulhanen. Hän on kihlannut minun tyttäreni Auroran. Hm!"
"Mamma, minä saan suonenvedon."
"Pyörry ennemmin," kuiskasi rouva, "niin et revi rikki hamettasi."
Aurora vaipui äitinsä syliin.
"Vettä, vettä! Hän pyörtyi!" huusi rouva.
Nyt syntyi hirmuinen sekamelska, jonka aikana Helga ja Fanny neidet käyttivät tilaisuutta tyhjentääkseen kokonaisen maljallisen sylttiä, lyöden toisiaan korville jälkiruokalusikoilla.
Ludvig oli aivan kuin pilvistä pudonnut eikä oikein tietänyt, näkikö hän unta vai oliko valveilla.
Silloin laskihen kova koura hänen olkapäälleen, ja vanhan Rasmussenin matamin kolea ääni kuului hänen korviinsa: "Hevonen on valjaissa vaunujen edessä. Kokoa kiireesti kapineesi ja seuraa minua Granholtiin tänä iltana. Täällä et voi enää olla."