Kun neitsyt palasi tuoden jakkaran, istui hän nenäliina suun edessä.
Se oli punainen verestä.
"Rakas herra, antakaa minun noutaa lääkäri."
"Lääkäri ei voi mitään tehdä — ja hän asuu niin kaukana täältä, ja minä sillä aikaa kuolisin tässä yksinäni istuissani. Voi, kauheata on olla niin rikas ja kuitenkin niin köyhä, ettei ole ystävällistä kättä, joka silmät sulkisi. Kaikki komeat ystäväni — miksi eivät he tule juomaan jäähyväismaljaa kanssani? Ovathan he niin usein juoneet sampanjaani."
Uusi yskänkohtaus.
"Antakaa minun mennä lääkäriä noutamaan."
Neitsyt läheni ovea.
"Ei, ei, älkää menkö. Minä — minä — en uskalla olla yksin."
"Mutta en minäkään uskalla olla yksin teidän kanssanne tässä isossa, tyhjässä talossa, jossa kaikki liidutut akkunat irvistelevät minulle kuin aaveiden kasvot. Ja jos te kuolette nyt, niin voivat ihmiset luulla minun tappaneen teidät. Voi, se on kauheata! Antakaa minun noutaa lääkäri, minä juoksen, en ole kauan poissa! En uskalla olla yksin kanssanne!"
"No, menkää sitten, mutta lähettäkää tänne ylös joku kadulta — kuka tahansa. Tapaattehan jonkun."