Tohtori soitti.
Triina avasi.
"Onko rouva kotona?"
"Tehkää niin hyvin ja astukaa sisään, niin tulee hän kai pian."
Triina otti kääreen poskiltaan, silitti hiuksiaan ja iski veitikkamaisesti silmää tohtorille:
"Noh, Triina, kuinka on hampaan laita?"
"Kyllä, kiitoksia, nyt olen melkein terve. Minä olen lakannut käyttämästä kresoottia", sanoi hän ja pyyhkieli kiekailevasti suutaan. "Haluaako tohtori jotakin?"
"Kyllä, kiitoksia, voisitteko hankkia minulle lasin vettä. Minä juoksin niin nopeasti."
Triina näytti vähän nololta, mutta meni tuodakseen pyydettyä.
"Mielestäni alkaa neitsyt tulla jotensakin tunkeilevaksi", ajatteli tohtori, jäätyänsä yksin. "Nuo naiset ovat kauheat. Ei voi laskea hiukan pilaa heidän kanssaan, ilman että he uskovat, että on hullusti rakastunut heihin. Voin vaikka vannoa, että tyttö huvittelee mielessään tulevansa kerran rouva Hardingiksi. Hyvä, niistä haaveista olemme heti parantava hänet."