Silkkihame lukemattomin poimuin ja koristuksin peitti hänen majesteetillisen vartalonsa.
Hän oli kauniimpi kuin koskaan ennen.
Hän hymyili jo etäällä, minä menin häntä vastaan ja me istuuduimme muutamalle penkille.
Minä alotin sanomalla olevani onnellinen nähdessäni hänet ja lopetin sanomalla olevani onneton rakkaudesta häneen.
Hän muistutti minua olevansa naimisissa.
Mitäpä siitä? Minun rakkauteni oli puhdas kuin lumi kotomaani tuntureilla, platoninen kuin Danten, kuin Petrarcan! Hänestä tulisi Beatriceni, Laurani, ihanteeni!
Sydämmessäni rakentaisin kasvihuoneen kullasta ja kristallista, rakkauteni olisi aurinko, joka sitä lämmittäisi, ja kyyneleitteni vesiammeessa kukoistaisi hän ijäti, hän minun ihana Victoria regiani!
Nyt olin keksinyt todellisen kutsumukseni. Hän oli saattanut minut löytämään itseni. Minusta olisi tuleva runoilija ja romanseissa ja soneteissa laulaisin hänen ylistystään yli kaikkein maiden!
Hän katseli minua suloisesti hymyillen.
En tiedä ymmärsikö hän minut oikein. En myöskään tiedä, puhuinko aivan puhdasta englannin kieltä; luulen, että sekoitin siihen koko joukon norjan kieltä, mutta hän ymmärsi kaikissa tapauksissa tarkoitukseni.