"Ei tule illallisesta mitään tänä iltana. Ei minulla ole rahaa sukuakaan".
Hän meni ja palasi pulloineen heti takaisin.
Samppanja juotiin; mutta ei mieliala siitä sen hilpeämmäksi käynyt.
Clarisse itki, Vibertin oli nyreä, ja Lorenz istui mietteisinsä vaipuneena ja tuskin lasiinsa koski.
Häntä hävetti tämä elämä, jota täällä, vietti. Tätäkö varten hän oli matkarahat saanut ajelehtaaksensa täällä kaikissa kahviloissa ja tanssihuveissa maineeltaan epäiltäväin naisten ja henttutarjokasten seurassa taikka vaihtelevaisuuden vuoksi myöhäiseen yöhön hienomman maailman iltamissa keimaillakseen ja sitten puolipäivään saakka maatakseen.
Tämmöistäkö se matka oli, jonka pitäisi virkistäväisesti hänen sieluunsa vaikuttaman niin kuin kylpymatkan sairaasen; jonka pitäisi uusia näkyaloja hänen silmäiltäväkseen avaaman ja antaman hänelle uusia, tuoreita ja raittiita mielivaikutteita, joita hän sitten paperille panisi?
Entäs paperit? Niin, ne olivat vielä kirjoituspöydällä kirjoittamattomina. Hän oli niin usein aikonut uutta teosta aloittaa, kirjoittaa oikein suurta näytelmäkappaletta, oikein mahtikappaletta alusta loppuun saakka; mutta ei hän saanut kokoon mitään aatteita.
Hän oli tullut tylsämieliseksi ja vaiveroiseksi. Toisinaan hän halveksi itseänsä, mutta ei hänellä ollut tarpeeksi luonteen pontevuutta tästä itseänsä irottaakseen.
Ja nyt olivat hänen varansakin loppuun hipuneet. Nyt hänen olisi eläminen niillä rahoilla, joita hänen äitinsä niin vaivalloisesti kokoon haali.
Miten katala ja kevytmielinen hän olikin! Yhtä kevytmielinen kuin tuo rakastunut pari, joka velaksi samppanjaa joi, vaikka ei heillä ollut rahaa illallistakaan hankkiakseen.