Hän oli heikko mies, kasvot ryppyiset ja kellahtavat ynnä pari pieniä, mustia piikkiviiksiä nenän alla.
Monsieurin ja madamen ympärille oli seura ryhmittynyt.
Siellä oli pari rouvaa naitaviksi valmistuneitten tyttäriensä kanssa, yksi paroonin-armo — semmoiset ovat aina seurustelusalien parhaimpia koristeita — sekä kirjallisuutta harrastava nainen, hiukset lyhyiksi leikattuina ja silmälasit nenällä. Sitä paitsi oli siellä ruotsalainen laulajatar, Malin Jönsson, pitkä, vaaleaverinen pohjoismainen kaunotar, joka Parisissa sivistymässä venyi: sillä ruotsalaiset laulajattaret tahtovat olla aina niin uusimuotisia.
Madame de Pontjoien heikkouksiin kuului taiteilijain ja kirjallisuutta rakastavain henkilöitten helliminen, varsinkin jos nämä ulkomaalaisia olivat. Sen tähden hän myös oli neiti Jönssonin kautta Lorenz Falkinkin saanut seurustelusalinsa kaunistukseksi vetäneeksi, ja kaunistus hän huomattavan ulkomuotonsa puolesta todella olikin.
Seuran miehisinä jäseninä oli kaksi vanhanpuoleista herrasmiestä, kummallakin ritarinauha napinreiässä ja "de" nimen edellä, ja pari nuorta serkkua, molemmat sangen siivoja nuorukaisia, jotka mielellään halusivat hervaantuneilta näyttää.
Oviverhojen aukosta, jotka syrjään olivat vedetyt, nähtiin ruokasaliin, jossa mademoiselle Angélique teepöydän ääressä puuhaili, ja taampaa häämötti madamen erityinen huone vaaleanharmaine huonekaluineen, pikkupöytineen ja sarjahyllyineen, joille pikkutavaroita oli ladeltu.
"Terve tuloa!" huudahti madame, kun Lorenz saliin astui. "Teitte kauniisti, monsieur Falk, että näin rumalla säällä tänne pistäydyitte. Anatole, tuopas tuoli monsieurille!"
Angélique tuli ruokasalista ja ojensi kätensä hänelle.
Hän oli mustahapsinen ja mustasilmäinen nuori immyt, pukeutunut laahaavaan vaaleankeltaiseen silkkihameesen, ja kasvavia ruusuja rinnassaan.
Hän oli reipas, kukoistava ja turmeltumaton, samoin kuin kaikki muutkin hyvin kasvatetut ranskalaiset nuoret naiset, joita äiti aina tarkimmalla silmällä valvoo, kunnes he naiduiksi tulevat. Silloin he saavat vapautensa, ja silloin he sitä käyttävätkin — usein.