Nyt ei hänellä enää ollut lämmintä, pientä kotia, johon olisi silloin paeta saattanut, kun oli maailman myrskyissä harhailemiseen väsynyt.
XVIII.
Taas pois.
Hän tapasi Falkestadin vaunut höyrylaivasta lähdettyänsä.
Hän ajoi tuon pienen kaupungin lävitse, jossa kaikki oli melkein entisellään; pienet, vaaleiksi maalatut puurakennukset ja suuret puutarhat katujen varsilla olivat vielä samanlaiset kuin ennenkin.
Siellä oli tohtori Londemanninkin entinen talo; mutta ei Gusta nyt enää akkunassa istunut. Siihen oli uutta väkeä muuttanut. Binbergiläisillä sitä vastaan oli kaikki entisellään. Molemmat neidet istuivat muodinmukaisissa parisilaispuvuissaan akkunaruudun takana. He kurkottelivat kaulojansa Lorenzin siitä ohitse ajaessa, nyykähyttelivät päätään ylen ystävällisesti ja hymyilivät, niin että pari riviä uusia tekohampaita selvästi näkyi.
Omituisia tunteita liikkui hänessä, kun hän lehtokujaa pitkin vanhaan lapsuudenkotiinsa ajoi.
Niin kauniina ja upeana siinä näkyi tuo suuri, valkea päärakennus ja soma listeaita puutarhan ympärillä sekä pitkä lippusalko, johon lippu oli hänelle tervetuliaisiksi liehumaan hinattu.
Ole Daniel pitkine piippuineen seisoi ovella ja puristi sydämellisesti hänen kättänsä, ja vierashuoneessa matami ja Anette ystävällisesti häntä vastaan tulivat.
Lorenz katseli ympärilleen. Kaikki oli niin toisellaista. Kun hän avasi "ison salin" oven, näkyi se olevan tyhjä. Norderudilaiset eivät olleet huolineet sitä huonekaluilla varustaa. Heillä oli huoneita kylliksi muutenkin.