"Sinun mielestäsi on kait täällä nyt kaikki kehnonlaista, kun olet ranskalaiseen komeuteen tottunut", sanoi Norderudin matami: "mutta saatpa sentään kokea täällä jonkun osan suveasi viihtyä. Sinun tarvitsee levossa ja rauhassa vähän aikaa olla. Mihin sitte aijot ryhtyä?"
"Minä aijon ulkomaille matkustaa".
"Sinuna minä suorittaisin tutkintoni. Ethän ole siihen vielä liian vanha".
"Mutta minun kappaleeni ovat sangen suurta suosiota voittaneet, ja sanomalehdet sanovat, että minulla on loistava tulevaisuus".
"Tulevaisuus on Jumalan kädessä. Mutta ei siitä sentään kannata tämän enempää puhua, ei ainakaan tällä kerralla".
Kahvia juotuaan hän vähän käveli puutarhassa ja meni sireenimajaan. Ne olivat jo suuriksi kasvaneet nuo pienet pensaat. Hän istahti penkille, samalle penkille, jossa hän oli Gusta Londemannin kanssa istunut ja hänen sinisen silkkihameensa hajuaineesta hurmaantunut. Siitä hän tuli ajatelleeksi erästä toistakin silkkihametta, joka myöskin hajuainetta tuoksui. Angélique. Tämän oli hän surunsa aikana jo melkein unhottanut ja toivoi, että Angéliquekin puolestaan hänet unhottanut olisi.
Hän nousi ja astui etemmäksi.
Anette istui penkillä ja potki toisella jalallaan hiekkaa huviksensa, juuri samalla tavalla kuin pienenä tyttönäkin ollessaan.
Hän katsahti ylöspäin ystävällisesti hymyillen ja punastui hieman, kun Lorenz lähestyi.
Hän oli oikein kaunis. Surupuku soveltui hänelle mainiosti, ja sen ohella hänen valkea ihonsa ja vaaleat hiuksensa huomattavimmin näkyivät.