Hän huokui terveyttä, eloa ja puhtautta; ainoastaan ilman kukkastuoksua oli hänen ympärillään, eikä mitään hajuainetta; sillä se menee päähän.
"Oli hauskaa nähdä sinut jälleen täällä Falkestadissa", sanoi hän.
"Minä kävelen täällä ja elähdytän vanhoja muistoja, lapsuudenajan suloisia muistoja. En minä silloin uneksinut näin köyhänä ja koditonna täällä vanhalla sukutilallani kuljeksia saavani".
"Sinulla on sentään koti aina täällä meidän luonamme, Lorenz".
"Kyllä, ehkä nyt, mutta sittemmin —"
"Miksei sittemminkin?"
"Kun sinä naimisiin menet ja miehesi talon ottaa".
"En minä naimisiin menekään", vastasi hän lyhyesti.
"Niin kaikki nuoret immet sanovat".
"Etkö sitten usko, ettei minulla olisi jo monta kosijaa ollut?"