"Etkös muista, mihin pääsi oli silloin kallistettuna, kun äitisi kuolinvuoteen ääressä itkit?"
"Anetten rintaa vasten".
"Siellä tykkii sinulle aina uskollinen sydän".
"Sen tiedän. En milloinkaan unhota, miten hyvä sinä äiti raukalle olit hänen viimeisinä päivinään", sanoi hän ja kääntyi Anetteen päin.
Anette nousi.
"Tässä paahtaa päivä niin kuumasti. Parasta on mennä huoneesen".
Äiti lähti mukaan. Lorenz jäi istumaan yksinänsä.
Huoneesensa päästyään Anette heittäytyi sohvaan ja peitti kasvonsa käsillään.
"Älä itke, Anette,kaikki voi vielä hyväksi kääntyä".
"Mitä tarkoitat, äiti?"