Lorenz halusi takaisin suuriin kaupunkeihin, joissa kaasuvalo silmiä huikaisee ja ihmisiä katukäytävillä virtailee; hän halusi seurustelusaleihin, joita kynttiläkruunut, kukat ja matalat, hyllyvät huonekalut somistavat.
Norderudin matami arvasi hänen ajatuksensa.
"Parasta on, että taas vähäksi aikaa pois matkustat", sanoi hän. "Onhan sinulla itselläsikin vähän rahoja, ja jos enemmän tarvitset, niin lopuksi autamme sinua. Sinä olet vallan pilattu lapsi, joka et kylliksesi ole namusia saanut. Matkusta nyt ja syö niitä oikein tarpeeksesi, niin saat nähdä, miten hyvältä maistuu kotiin päästä ja syödä vähäsen kohtuullista talonpojan ruokaa".
Seuraavana päivänä Lorenz kokosi tavaransa matka-arkkuun ja valmistautui matkaan.
Sitten hänen piti lähtemän.
Anette seisoi rapulla, ja puristi jäähyväisiksi hänen kättänsä.
"Hyvästi, Anette, ja kiitoksia kaikesta ystävyydestäsi! Jos minä kauvan poissa viipyisin, niin kyllähän sinä pidät vähän huolta haudasta, niin ettei se hoidotta jää. Sinä tosin et ole niin usein pääkaupungissa sentään ollutkaan".
"Mutta nyt on minulla syytä sinne matkustaa. Ole siitä varma, että se säännöllisesti hoidetuksi tulee".
"Silloinhan sinä joskus tulet minuakin ajatelleeksi. On hyvä. tietää, etten ole kotimaassani kokonaan unhotettu".
"Minä pelkään, että sinä tulet harvemmin meitä ajatelleeksi", sanoi Norderudin matami.