Laivareitti Kristianiaan tultaessa on kauneudestaan tunnettu, ja kauniina näkyy kaupunkikin, tummannsinertävät tunturit takanaan ja edustalla nuo monilukuiset kauniit saaret ynnä niille seulotut haaveelliset huvilat, jotka tähän kaikkeen niin etelämaalaiselta näyttävän leiman painavat.
Mutta sitä on mieluummin auringonpaisteessa katseltava.
Kun sumu paksuna ja raskaana verhoo kaupunkia ja kaikki on harmaata ja märkää, kosteata ja kylmää, silloin se varsin toiselta näyttää, ja jos vielä sen lisäksi katselija Lorenz Falkin tapaan on synkällä, harmaalla tuulella, silloin tämä kaikki näyttää sangen synkältä ja kolkolta, ja tämmöiseltä se kaupunki sittenkin näyttää, kun jo on maalle astuttu, Ei kuulu katukaupustelijain iloisia huutoja niin kuin muissa suurissa kaupungeissa, ja kaikki ihmiset näyttävät niin yksitotisilta, niin hirveän yksitotisilta. He tervehtivät toisiansa juuri kuin hautaajaisissa olisivat, ja puhuvat kadulla aina pidätetyllä äänellä.
Ranskalainen, joka Kristianiassa kävi, väitti vielä kaupungin koirainkin niin yksivakaisia olleen, etteivät uskaltaneet avoimella kadulla haukkuakaan, jotteivät olisi pahennusta herättäneet.
Lorenz tuli maalle ja kulki katua ylöspäin.
Pari tuttavaa tuli häntä vastaan. He mittailivat katseillaan häntä kiireestä kantapäihin saakka ja nostivat vastenmielisesti hattuansa sellaisella kasvojen sävyllä, ikään kuin olisivat siitä loukkaantuneita olleet, että hän oli takaisin palannut.
Hän oli tavaransa laivaan jättänyt ja kuljeskeli nyt eteenpäin ilman mitään päämäärää. Hän aikoi mennä johonkin ravintolaan majaa pitämään, mihin sattuisi vaan.
Hän katseli ympärilleen joka suunnalle, ja yhtäkkiä hänen silmänsä keksivät nimikilven, joka oli porttiin maalattu.
Siinä oli paksuilla mustilla kirjaimilla:
ROUVA FINNEN Yksityisravintola ja vuokrakoti.