Se sujui vilkkaasti ja hauskasti, vallan samoin kuin entisinäkin aikoina, ja kappaleen tekijä, joka mukana näytteli ja näytteli mainiosti, huudettiin esille — vallan samoin kuin ennenkin.
Sitten seurasi punssipöytä, mutta ei samallainen kuin ennen. Toimikunta sai virassaan vanhentuneen teekattilan, jossa oli lämmintä vettä, sekä kaksi pulloa konjakkia totilaitoksia varten; soittajat ja näyttelijät kutsuttiin toisen pöydän ääreen, ja yleisö osti seltterivettä ja totia parilta pöppöpäiseltä poikanulikalta, jotka tarjousta hoitivat ja aina jotakin semmoista antoivat, mitä ei tilattukaan oltu.
"Takapajulle jäävät vanhat jumalat", sanoi Finne, kun he puolen tiimaa odoteltuaan vihdoinkin olivat vähän suun kostuketta saaneet. "Missä on yhdistyksen pitkä pöytä juhlallisine punssimaljoineen, jonka ympärillä istuttiin ja yhtä paljo päälleen kuin sisäänsäkin kaadeltiin?"
"Viinayhtiö on ne ylisille vienyt, ja yhdistys juo luvatonta totia. Ensi vuonaa se pian aikaa luvattomasta anniskelusta oikeuteen haastetaan ja pakotetaan marjamehuja ja kirsikkahilloa juhlissansa tarjoomaan, juuri kuin lastenhuveissa nuorena ollessani. Me elämme vapaassa maassa, sanon minä!"
Puheenjohtaja piti päivän kunniaksi puheen, saman minkä kuutosenkin ääressä; ja sitten laulettiin juhlaruno, sama mikä kuutosenkin ääressä. Sitten pidettiin puheita soittokunnalle ja näyttelijöille. Kaikki ne Lorenz jo ulkoa osasi.
"Siinä menettelee puheenjohtaja säädyttömästi, kun ei edes parilla sanalla sinua jälleen kotimaahasi tervetulleeksi toivota", sanoi Finne. "Olethan sinä kumminkin tuommoinen yhdistyksen entinen kelpo jäsen".
"Ole rauhassa, Finne, minä mieluummin olen sitä kunniata vailla. Näetkös, että minä olen muukalainen Israelissa".
Sitten juotiin kappaleen tekijän malja, ja loppumattoman riemun vallitessa häntä kullatulla tuolilla kannettiin.
Falk meni kirjailijan luokse, joka oli nuori mies, kasvot kauniit ja rehelliset.
"Suvaitkaa surkutellakseni teitä! Me olemme onnettomuuden osaveljiä Minäkin olen, nähkääs, ylioppilaskirjailija ollut".