"Minulla on tietysti ilo tuntea herra Falk, kuulemaini mukaan? Kaikki teidän näytelmäkappaleenne ovat arkistossamme tallella".
"Ovatko todellakin? Minä luulin ne jo aikoja sitten hylkypapereina rakennusrahaston hyväksi myydyksi".
"Olette, herra Falk, ivallinen tapanne mukaan. No, mitä näytelmästä pidätte?"
"Paljon — sekä kappaleesta että näyttelemisestä. Mitä luette?"
"Minä olen suorittanut filosofian kandidaattitutkinnon enkä aijo enää lukujani jatkaa".
"Ette tietysti, siksi olette liian lahjakas".
"Kyllä niin, minua on neuvottu näyttelijäuralle antautumaan. Minkä ammatin te puolestanne minulle soveliaimpana pidätte?"
"Niin, näyttelijöinä esiintyväin taiteenharrastelijain jäljestä en ole minkään muun nähnyt myrskyilevämpiä suosionosoituksia yleisöltä niittävän kuin säveleitä jätkyttelevien klownien hevosteaattereissa. Jos te voisitte opetella päällänne seisomaan ja tyhjille pulloilla kastrullien mukasoitolla Carneval de Veniseä puhaltamaan, niin luulisin sitä parhaimmin palkitsevaksi taiteenhaaraksi, minkä harjoitukseen elämänne pyhittää saattaisitte".
Tulipunaiseksi vihastuneena nuori mies käänsi selkänsä hänelle.
"Tule, Finne, lähdetään pois!" sanoi Falk. "Minä olen tästä mokomasta ilveilystä jo tarpeeni saanut. Nuori kirjailija loukkaantui ja luuli minun häntä ivailla tahtovani; mutta muutaman vuoden kuluttua hän sanani todeksi myöntää. Tämä ikuinen kykyjen liehakoiminen minua ärsyttää. Täällä on aina joku uusi kirjava taiteentavoittelija-pallo lahjoja täynnä, jonka nämä yhdistyspojat ensin korkealle ilmaan viskaavat ja sitten antavat lokaan pudota".