"Katso, miten ihanasti aurinko laskee ja suopi säteidensä tuohon kellertävään koivumetsään loistaa. Se loistaa juuri kuin kultaa olisi".
"Lehti kellastuu, kesä on mennyt", kuiskasi Anette.
"Kyllä, mutta syksyllä saattaa sulonsa olla silläkin. Meidän kesämme on myöskin mennyt, Anette; mutta siitä olen varma, että me saamme ihanan syksyn", vastasi Lorenz ja kiersi kätensä hänen vyötäisillensä.
Vastaukseksi hän sai vaan hellän silmäyksen.
XXVIII.
Loppukuvaus.
Pari vuotta on kulunut: ja ne kuluvatkin silloin niin pian, kun onnellisia ollaan.
Taaskin on lokakuu kulumassa. Metsä on kirjavassa väriloistossaan: syysaurinko paistaa ison salin akkunoista sisään, ja sen säteet kimaltelevat kynttiläkruunun särmiöissä ja raskaissa hopeakannuissa, jotka tänne katetulla kahvipöydällä seistä törröttävät; sillä nyt on suuri juhla talossa.
Falkestadin nuori, vapaa omistaja Hans Falk, vanhempainsa, talonomistajan ja filosofian kandidaatin Lorenz Falkin ja hänen vaimonsa Anetten, omaa sukuansa Norderudin, poika viettää näet tänään toista syntymäpäiväänsä.
Falk ja Anette viettivät häänsä viimeisen edellisenä vuonna uudenvuoden aikaan, ja lokakuussa nuori Falk tuli maailmaan.