Poika, joka oli vuotta vanhempi Lorenzia, oli nuori pääkaupunkilaisurho, sievässä, vaaleassa kesäpuvussa. Hän oli kaunis nuorukainen, tukka musta ja käherretty, sekä ylähuulessa vähäsen mustain viiksien oireita.
Nuoret herrat eivät olleet toisiansa nähneet sitten kun pieninä ollessaan, ja he tarkastelivat nyt toisiansa arvostelevilla silmäyksillä. Nähtävästi kummasteli Ferdinand, ettei Lorenz ollut paremmin talonpoikamainen, vaan melkein yhtäläinen keikari kuin hän itsekin.
Hän astui hänen eteensä ja ojensi kätensä hänelle.
"Minun luullakseni me heti tässä saatamme toisiamme sinuttelemaan ruveta".
"Paljo kiitoksia", vastasi Lorenz. "Emmekö lähde puistoon pienelle kävelyretkelle, sillä aikaa kuu naiset itseänsä vaatettavat?"
He astuivat käsi kädessä.
"Haluatko ottaa sikaarin?" kysyi Lorenz.
"Kyllä, kiitos. Minä luulin, ettet sinä vielä olisi tupakoimaan opetellut".
"Oh, herra nähköön, jo kauvan sitten. Finne ja minä otamme mieluisasti totilasin ja sikaarin joka ilta".
"Vai niin; etpä sinä sitten niin viaton olekaan kuin olisin luullut".