Murhekodissa nautittiin sitten yksinkertainen päivällinen. Sukulaisia paitsi ei siellä ollut keitään muita kuin Vindahlilaiset ja rouva Verlund.
Rouva Vindahl oli keittiössä ja laittoi ruokia, ja kun hän sitten istui pöydän ääreen taaskin pari pieniä nokiviiksiä nenänsä alla, ei Lorenz voinut muuta tehdä kuin ajatella niitä menneitä aikoja, jolloin tämä neitsy Mikkelseninä Falkestadissa oli kihloissa seminarilaisen kanssa. Jotain muutakin, mikä niitä aikoja muistutti, oli nyt nähtävänä, sillä Tomine palveli pöydässä. Nyt, kun rouva Falkin täytyi aina puodissa seisoa, oli piika tarpeen, ja kun Tomine oli vapaana, oli hän halukas entisen paikkansa ottamaan.
Päivällisen jälkeen Vindahlilaiset menivät kotiinsa katsomaan pikku Gastonia, joka ei ollut terve, ja rouva Verlund vetäytyi jälleen puotiinsa. Hän oli äskettäin saanut kirjeen Ferdinandilta, jota seuraavan kuun kuluessa kotiin varrottiin. Liike kävi huononpuoleisesti, niin ettei ollut varaa häntä siellä pitempää aikaa pitää, ja kyllä kait hän nyt jo oli kieltä kylliksi oppinutkin.
Lorenz oli mennyt omaan huoneesensa, ja nojatuolissa veti Ole Daniel Norderud päivällisuntansa.
Rouva Falk ja Norderudin matami istuivat yhdessä tuonnempana akkunan luona.
Norderudin matami tuli sattumalta vilkaisseeksi rouva Falkin punaisia käsiä.
"Sinä katsoit minun käsiäni, Ragnhild. Eivät ne nyt enää ole niin valkoiset kuin silloin, kun Falkestadissa kukkia katkoin puutarha-hansikkaat käsissäni".
"Eihän käy koko ikäänsä silkkihansikkaissa heleillä kukkasilla kulkeminen", sanoi matami. "Minä pidän sinusta enemmän semmoisena kuin nyt olet".
"Tämä on ollut tukala aika".
"Kolkko jouluaamu, Beate".