"Hyvä oli, että Hans kuoli jouluaamuna, ettei minun tarvinnut mennä puotiin, vaan sain juhlapäivät levätä ja itkuni itkeä".
"Ja mitä nyt Lorenzista tulee?"
"Nyt on hänen rupeaminen toden teolla lukemaan".
"Toden teolla; niin, jospa vaan niin hyvin kävisi. Kunpa hän myös toden teolla tahtoisi noista kirjoitteluistaankin luopua".
"Sitä ei hän voi. Hänen teoksistaan pidetään niin paljo ylioppilaspiireissä, ja kaikki sanovat, että hän on niin lahjakas".
"Oh, eipä kukaan vielä sillä elä, että hän lahjakas on".
"Hänestä saattaa kirjailija tulla".
"Niinkö? Sepä onkin loistava elämänrata täällä Norjassa! Ei, anna hänen suorittaa lainopillinen tutkintonsa ja mennä johonkin piirikuntaan sekä ruveta virkamieheksi. Se on sentään paljoa varmempi, säännöllisempi toimi, kuin kierrellä siellä ja täällä ja olla älyniekkana kaiken ikänsä. Minä olen pari sellaista tuntenut. He ovat huonointa roskaväkeä kuin mitä olla saattaa".
"Nyt sinä olet liian ankara. Heidän joukossaan saattaa olla myös kunnollisia ihmisiä; mutta suoraan sanoen minäkin mieluummin soisin, että Lorenz koko kirjailijatoimen sikseen heittäisi. Sillä alalla on vaikea jotakin säällistä toimeen saada".
"Anette ja minä haastelemme niin usein hänestä. Tyttö pitää aina kiinteästi hänen puoltansa".