"Neitsy Mikkelsen, tulkaa tänne, minulla on jotakin tärkeätä teille puhuttavana".
Neitsy tuli ylös, historia kerrottiin uudestaan, ja kaikki kolme seisoivat siinä ruusun hartaaseen ihmettelemiseen vaipuneina.
"Ei tuo poika elä vanhaksi", kuiskasi, neitsy hiljaa seminarilaiselle. "Hän on vallan liiaksi viisas ijälleen".
Vindahl nyökäytti myötätuntoisesti päätänsä.
"Saanen kai sen pusertaa", lausui Lorenz.
"Niin, tottapa kai. Saat panna sen Snorre Sturlessonin Kuningassatujen väliin".
"Täytyy panna jotain raskasta päälle", sanoi neitsy.
"Hyvä neitsy Mikkelsen, tepä saattaisitte istua päälle, te olette niin raskas".
"Ei, Lorenz, ei minun käy istuminen, kirja on liian pieni".
"Minä saatan varsin hyvin sille istua", sanoi Vindahl, ja heittäytyi satukirjan päälle.