Kun Lorenz äidillensä hyvää yötä lausui, loi tämä kyyneleisen silmäyksensä niin kummallisesti häneen. Lorenz luuli siinä jotakin nuhdetta havaitsevansa.
Mutta eihän ollut hänellä mitään, mistä nuhdella itseänsä!
Hän viipyi tosin iltasilla kauvan ulkona; mutta eipä hän milloinkaan itseänsä humalaan juonut. Ei hän tosin mitään lukenut — mutta kirjoittelipa hän sen sijaan, ja eikä hän tosin mitään ansainnutkaan, mutta ansaitsihan äiti — sillä äitipä työtäkin teki, eikä hän sitä tehnyt.
Ja niinhän kaikki vanhemmat tekevät, siksi kunnes lapset itse voivat itsestänsä huolta pitää, ja sitten eivät he vanhemmistansa mitään piittaa.
Mutta eipä hän semmoinen olisi. Oi, äidille hän kaikki niin hyvin laittaisi, kun vaan ensin — kuuluisaksi tulisi. Ja siihen hän nukkui.
Rouva Falk makasi kauvan valveillaan ja ajatteli Ferdinandia. Niin huono ei sentään hänen poikansa ollut, ja siitä voi hän iloinen olla.
Köyhät ja äidit ovat tyytyväisintä väkeä. He iloitsevat niin vähästä.
XIII.
Rantaporras vedetään pois.
Hän oli saanut suuren kehoituksen, suurimman kehoituksen, mikä Norjassa nuorelle "toivehikkaalle" kirjailijalle annetaan. Hän oli saanut 400 kruunua matkarahoja.