Pettäisimmekö, minkä me innoin
Vannoimme kerta, ja horjuvin rinnoin
Sorrumme uupuen multaan maan,
Ah, voitettuina me multaan maan?
Ei, mutta vaarojen, taistojen tiellä
Totuus se suurena kulkevi vielä;
Vihdoin voittaa se kuitenkin,
Vaikk' kuollaan, voittaa se kuitenkin.
Rohkea rintani ollos sen tautta!
Selvänä riemun ja tuskien kautta
Loukkaamatta se eespäin käy,
Se pyhää määräänsä kohti käy.
Veikko, nyt vannoen annamme kättä
Totuutta palvella pelkeämättä;
Ikuinen on se kuin ennenkin,
Ja voittaa aina kuin ennenkin.
II.
Oi milloin Runo nousee Tuhkastansa
Ja Herran lapseks nostaa hengen jalon?
Kuin kauan karttaa tietä Isän talon
Kuin enkel' langennut se uhkallansa?
Kons' samean se hylkää maailmansa
Ja tanssins' öisen kesken virvain palon?
Kons' avosilmin nähdä saa se valon
Ja uskon Kristukseen saa rintahansa? — —
Mit' ihmislapsi lempii kuolevaista,
Myös hänet tahtoo kuolemaan se niellä
Ja autuuttansa riistää taivahaista!
Oi, kell' on silmät, näkee murhemieliä:
Vaikk' uskovasta runoilija kulkee,
Niin pakanan hän sydämeensä sulkee!
Öisiä säveleitä.
1. Juomingit.
Antaos mulle
Maljani jälleen,
Tänne mun lämmin
Viinini tuo,
Juoda mä tahdon
Pohjahan asti;
Riemuhan maljan
Pohjassa on.
Terve, sa karmas,
Kärsivä rinta,
Ystävä ylin,
Maljasi juon!
Haarikot täydet
Kutsuvat meitä;
Bakkus ja Venus
Vuottelevat.