Sun maas on kaunis, rikas, suloista
On elää nuorna, rakastettuna;
Mut paljon suloisempi minullen
Sinussa eloni on sisäinen.
Yks olkoon kirkonmeno eloni;
Suo siihen armo pyhän Henkesi!
Mä sieluin tahdon taivoon kohottaa
Ja sieltä voiman, voiton saavuttaa.
Eloni siit on kaunis, autuas,
Kuin ilta Sabbatin niin rauhakas;
Niin hyväks silloin voin mä tulla myös,
Ett' iloin näet minuss' ikityös.
* * *
Kuu vaipui pilviin, kuoli tähtönen,
Maan yli kulki tuuli huoaten;
Mut rauha, valo tytön rinnass' on,
Hän näkee auki Isän asunnon.
Heränneen huokaus.
Mun sydämeni raunio on suitsuava,
Miss' vinkuu myllertäen myrsky raivoava,
Ja jonne joskus loistaa säde kirkastava.
Mut vaikka loistaa sinne säde kirkastava,
Ja vinkuu myllertäen myrsky raivoava,
Se sentään aina raunio on suitsuava.
Oi, synnin myrsky on tuo aina raivoava,
Mun sydämeni raunioissa suitsuava;
On armon auringosta säde kirkastava.
Mut vaikka kauhistaa mua myrsky raivoava,
Vaikk' ilon tuottaa armon säde kirkastava,
On mulle rakas raunio vain suitsuava.