Kuin mainetöistä silloin haaveiltiin!
Kuin hehkui sielu, sykki sydän siellä!
Vakaasti vannoimme me kaksi niin
Kaikk' ilot, surut jakaa elon tiellä.
Oi, suloist' on, kun silmät rakkaat loistaa
Ja omat toiveet kaksinkerroin toistaa,
Ja elon suuri temppeli on auki;
Oi rohkeus, oi riemu! tarmo, työ,
Mist' ytimet ja suonet lyö!
Sä kevään tuuli lämmin, vapaa ain',
Hajoita mielest' usvapilvet multa!
Jo miehuus, lämpö herää rinnassain
Ja sinne koittaa kirkas päivän kulta.
Voit, kevät, mulle entisriemut antaa;
Kuin ennen vuorelta taas aamunrantaa
Mä tervehdin ja katson päivää uutta.
Niin täynnä elonintoa se on
Ja kultasäteit' auringon!
G. F. J. Adlercreutz.
Päivyt loistaen
Katsoo hymyillen
Yli meren, maan.
Murtunut vaan rinta
On, kun rakkahinta
Itken ystävätä haudallaan.
Lapsuus-laaksomme
Kun oi' linnamme,
Rauhan rakas maa;
Turvana sa mulle
Turvana ma sulle
Elon tahdoimme me alottaa.
Miehuus, toivo kun
Veress' uhkui sun,
Mieles suuriin nous;
Oi, juur' silloin valoon
Taivaan tähtitaloon
Herran luo sun nuori henkes nous.
Kuollut? ystäväin
Ainoo, ja mä jäin,
Ainoo, armahin!
Kuollut — kylmä multa
Nytkö henkes tulta
Sammuttaa, mi äsken hehkui niin?
Siteet rakkahat
Kaikki katkeevat;
Herra elää vaan.
Kun kaikk' ystävämme
Katoo viereltämme,
Oi, ken yksin jäädä tahtoiskaan?
Rakkaus.
Niin kuin yössä rämisten
Katkes kieli kantelen
Äkkiä, ja ääni särkyi
Valittain ja vaikeni;
Niinpä käsi salainen
Katkoi lemmen sitehen,
Joka minun sisimpäni
Sinuun, armas, kahlehti.