Kun luonto ihmissydämiin
Luo uutta kevättä
Ja valaa rauhaa niihin, niin
Pois täältä lähdet sä.
Sä lähdet aikaan keväimen
Ja haihdut kirkkaana
Kuin aamupilvi kultainen,
Mi liitää taivaalla.
Ja sydän sitä katseissa
Se toivoo, kaihoaa; —
Mut katso, nyt sen sijalla
Jo päivä heloittaa.
Jos minne saavut, kanneltas
Sä riemuin soittelet;
Ja runomaasta, kodistas,
Sä ihmeet kertoilet.
Ja taivas seestyy, loistossaan
Maa on kuin morsio.
Ja yli vetten, yli maan
Soi kirkas kantelo.
Matkamuistelmia.
1. Hyvästi.
Kuin lempeinä loistatte, kotini kunnaat,
Viitaten vaiti, vakavin katsein,
Ilta kun kultia luo!
Kuin ystävä kutsuvi rantani tuttu
Taas mua kodin metsien rauhaan;
Siintävä tie, mua vie!
Pois mua tuutien kantavat laineet
Kauvaksi maasta vilkuttavasta,
Lapsuuden lahdesta pois.