Vaaranen, Lassi ja Anna.
Lassi (tullen mökistä). Hyvää iltaa! hyvä herra. Tyttöni sanoo teidän tahtovanne viettää yön täällä. Viettäkää vaan, herra. — Tähän asti vanha Lassi ei ole sulkenut oveansa keltään tarvitsevalta; eikä tämä ole ensimäinen kerta, kuin täällä yötä vietetään; sen sanon, vaikka niin hienokas ja ylpeä näytte olevan. — Ei aina voi luottaa hienoinkaan herroin. Antakaa anteeksi, mutta vanha Lassi on tottunut aina sanomaan mitä sydämmensä ajattelee.
Vaaranen. Ole huoletta; minä en ole hieno enkä ylpeä herra — olen vaan suomalainen ylioppilainen, kunniallisella nimellä ja lempeällä sydämmellä, — enkä mitään muuta.
Anna (joka on tullut mökistä Lassin kanssa, itsekseen). Kuin hän on ihana ja suloinen. Oikeen on, niinkuin häneen mielistyisin; mutta (huokaa) Yrjöni, pysy sinä kirkkaana muistossani!
Lassi. Sen kyllä näen teidän rehellisistä silmistänne. Minä mielistyn teihin, herra; jos ette pahaksi ottane, tahtoisi ukko puhua vähän teidän kanssanne. (Kääntyen kuiskasee Annalle.) Mene sinä ja valmista vuode siellä tuvassa — ja kaikki niin hyvin kuin voit.
Anna. Kyllä, isä! (menee tupaan).
Neljäs kohtaus.
Lassi, Vaaranen.
Vaaranen. Oletkos asunut täällä koko elinaikasi? eikö teillä ole muuta sukulaista, kuin tuo tyttö, joka lienee tyttärenne tytär?
Lassi (istuessaan penkille, kehottaa vierastaki istumaan. Vaaranen istuikse). Ei ole minulla sukulaista muuta kuin Anna, ja hän ompiki ainoa iloni maailmassa. Hänen tähden tahdonki vielä elää, sillä kyllä ukko jo on elänyt kylläksensä. Mutta kuka pitäsi huolta tytöstä, jos ukko peitettäisiin multaan?