Karen ei sietänyt sitä kuulla.
"Kai, Kai", sanoi hän, kyynelten virratessa poskia myöten.
Vasta paljoa myöhemmin Karen selvästi käsitti, että hän oli toiminut epähienosti ja ajatellut vain itseänsä ja lasta, pyytäessään Valdemaria Kain holhoojaksi.
Mutta tehtyä ei voinut tekemättömäksi tehdä; sanoja, joita kerran oli lausuttu, ei voitu takaisin ottaa.
"Got Dach, Frau Jürgens." [Hyvää päivää, rouva Jürgens.]
Saksalainen pitäjänpappi kulki siinä, kädet selän takana ja etsi "heikkoja sieluja" tutkiaksensa niitä.
Missä hän silmäsi preussilaisen kotkankuvan tai mustanvalkean lipputangon, siitä hän astui levollisesti ohitse, sillä siinä asui saksalainen virka- tai toimimies, tai ainakin saksalaismielinen mies.
Ja hän etsi vain kadonneita lampaita.
"Got Dach, Frau Jürgens. Niin! Onko vasta taas käynyt joku kokous?"
"Ei minun tietääkseni, teidän korkea-arvoisuutenne."