"Sano nyt pikku Kai, niinkuin isoäiti sanoo: Jumala varjelkoon tanskalaista kansaamme!"
Yö vaipui yhä synkempänä yli maan, joka silmäili ylös tähtiin monine loistavine ikkunoineen, lyhtyineen ja majakkatulineen.
Saksalaistuttamiskourat, pikkuradat, heittelehtivät sinne ja tänne monissa päättömissä mutkissa ja kaarteissa, — luulisipa melkein vain sen vuoksi, että tie venyisi niin pitkäksi kuin mahdollista.
Ne koettivat kaartaa maata, ne ajelehtivat yltympäri silmät hehkuvina, hyökkäsivät pahaa tarkoittaen nuolen nopeudella eteenpäin, pujottelivat esiin ja vetivät perässään niinkuin mitkäkin matelijat loistavaa, monijäsenistä ruumista.
Minne ratoja rakennettiin, sinne ilmestyi saksalaisia työmiehiä, minne saksalaisia työmiehiä saapui, sinne ilmestyi krouveja. Se oli selvä asia.
Mutta tähdet kulkivat alati omia ratojaan kaikkien yläpuolella, ja vuosi alkoi taas omaa kierrettään samoinkuin vuosisatakin.
Kultavirta Berlinistä tulvaili maahan saksalaistuttamisasian hyväksi, ja tanskalainen nainen kirjoitti ensimäisen kirjoituksensa "Danevirke" lehteen helmikuun toisena päivänä..
Theodor Brix nimittää häntä ja hänen toimintaansa yleensä "alhaisimmaksi vihollisen puolelle pakenemiseksi." ["Nordschleswig und die Selbsterniedrigung Deutschlands.">[
Kaikkialta kuului suuttumuksen huuto:
"Kuinka nainen saattoi tehdä sellaista! Kuinka nainen saattoi sitä tehdä!"