"Vai sinäkin, Winberg?" sanoi Borris. "Kuulehan! Minä tahdon sanoa sinulle jotakin. Me emme tahdo kaupustella kansalaisoikeuksiamme. Me emme tahdo tehdä itseämme vikapäiksi halpamaiseen itsemmetuhoamiseen. Jos annamme saksalaisille pikkusormemme, niin he pian ottavat koko kätemme. Ja sitten saamme heidän halveksumisensa kaupan päällisiksi. Sano terveiset ystävillesi, saksalaisille, että me, eteläjuutilaiset, emme suostu välipuheihin!"
"Ei, ei", mutisi Winberg, "siksipä ei olekkaan huonompia valtioviisaita kuin me."
Borris pysähtyi.
"Minä sanon sinulle jotakin", sanoi hän. "Kun viimeksi olin nimismiehen luona, niin kohtasin etehisessä useita, jotka olivat ilmoittaneet luopuvansa tanskalaisista yhdistyksistä saadakseen palvelukseensa renkiä. He pelkäsivät samoinkuin sinäkin, Winberg."
"Hm!" sanoi Winberg.
"Mutta tiedätkös mitä nimismies sanoi, kun hän seurasi minua sivuhuoneesen?"
"En", vastasi Winberg.
"Niin, hän sanoi: 'Es sind lauter Lumpen!' [Ne ovat kaikki roskaväkeä.]
Niin, minä en sitä sanonut, Winberg, vaan preussilainen nimismies."
"Winbergillä on saksalainen omatunto tanskalaisessa ruumiissa!" naureskeli Madsen, joka astui ohi.
Mutta seuraavana päivänä sattui haudankaivaja Madsenille samalla tiellä jotakin muuta hauskempaa.