"Parturi on ottanut alas lipun!" huusi hän.
"Enkö sitä arvannut, hyvät ihmiset!" nauroi Eskild. "No niin, voisihan sitä sanoa kostoksi, mutta onhan sitä toki herra omassa talossansa."
Mutta herra Eskild sitä pahempi ei ollut herra omassa maassaan ja sai maksaa tästä niinkuin niin paljosta muustakin.
Kolme hänen palvelusväestänsä, jotka olivat syntyneet kuningaskunnassa, karkoitettiin pian sen jälkeen, eikä heille suotu pitempää valmistusaikaa kuin kahdeksasta neljäänkolmatta tuntiin. Ja kuitenkin yksi heistä oli nainut ja perheellinen.
Kello 4.50 iltapuolella läksi maaneuvos Mauve ja hallitusasessori
Pahlke Vojensiin vastaanottamaan hänen ylhäisyyttänsä.
Kello löi kuusi, kun veturin puhkiminen ilmaisi ylipresidentti herra von Köllerin saapuneen Hadersleviin.
Katselijoiden kesken asemasillalla vallitsi äänettömyys, joka oli yhtä kylmä ja kostea kuin sumu, joka levisi yli kaupungin.
Ylipoliisikonstaapeli astui pitkin jättiläisaskelin edes ja takaisin, kun herra v. Köller astui ulos ensimäisen luokan odotussalista. Pormestari ja kaupungin neuvoston esimies esitettiin hänen ylhäisyydellensä, mutta ei kuulunut tervetuliaishuutoja, ja sama painostava äänettömyys vallitsi lakkaamatta.
"Ikäänkuin ruumista kuljetettaisiin tästä ohi", sanoi Valdemar, joka seisoi Eskildin rinnalla.
Kun ylipresidentti läksi ravintolaan, niin kuului kimakka vihellys ja kun vaunut kääntyivät Hautakadun kulmauksesta, niin seurasi jäljissä liuta kirkuvia katupoikia.