"Minä sano: hyvä on, te saada lupa pitä poika, mutta minä anna yksi ehto."
Nimismies rutisti kädessään lehteä.
"Ja mikä se on, herra nimismies?"
"Että te sano ylös ensi kvartali 'Hejmdal' lehti ja abonnera sen sija tämä lehti päälle."
Nimismies levitti sanomalehden Karenin eteen, jotta sen suurilla kirjaimilla painettu otsikko oikein pistäisi hänen silmiinsä.
Siinä seisoi: "Danevirke." Karen säpsähti. Hän olisi voinut repiä lehden nimismiehen kädestä.
Nimismies katsahti häneen salaisesti hymyillen, mutta hänen silmänsä olivat äkäiset.
"Tämä olla hyvä lehti, oikea lehti sellaiselle Danskan naiselle kuin te olla. Mitä te muuta tahdo, kuin mitä olla tässä? Kaikki Copenhagenin uutiset. Ja se olla halpa, oikein halpa, ja se olla niin danskalainen, niin danskalainen! Mitä te muuta tahdo?"
Jos nimismies olisi ollut huutokaupan pitäjä, niin hän ei olisi paremmin voinut suosittaa tavaroitansa.
Kun Karen tuli kotiin, niin hän otti vertavuotavin sydämin pojan puheillensa.