"Väestö oli sekä rauhallinen että lainkuuliainen. Polisilla ei ollut mitään syytä käydä heihin käsiksi", selitti Peter Skau Bukshavesta.
Mutta v. Köller pysyi päätöksessänsä. Hän tahtoi saada aikaan rauhaa!
Jos hänelle täällä olisi annettu samat valtuudet kuin Elsass-Lothringissa, niin hän olisi "saanut sanomalehdistön suun tuketuksi. Nyt hänen täytyi tyytyä karkoituksiin."
Toisen kerran hän kovensi sanojansa, selittäen, että hänen oli pakko turvautua viimeiseen keinoon, nimittäin saattaa väestö taloudelliseen rappiotilaan. Saattaa heidät perinpohjaisesti häviöön!
Sen alituinen vauraus oli hänelle kuin oka silmässä. Miksikä niiden aitat olivat täynnä? Miksi heillä oli niin paljo rahaa säästöpankeissa?
Se oli "törkeätä epäjärjestystä!"
Ja kuitenkin oli useita saksalaisia, m.m. "Berliner Tageblatt", jotka arvelivat että nuijan [nuija = tansk. Kölle = saks. Keule: viittaus v. Köllerin nimeen] iskut olivat vain iskuja ilmaan.
Ja siinä olikin perää. "Niillä pikemmin oli päinvastainen vaikutus, kuin mitä oli tarkoitettu." Suoranaisena karkoitusten seurauksena oli se; että useita uusia jäseniä liittyi tanskalaiseen kieliyhdistykseen. Niin, tapahtuipa sekin, että kun he tahtoivat saksalaisissa, ranskalaisissa, englantilaisissa ja amerikkalaisissa lehdissä kehoittaa niitä maanmiehiä, jotka olivat hajallaan ympäri maailmaa, yhtymään tähän seuraan, niin herra v. Köllerin erinomaisen reklamin johdosta näyttäytyi tämä kehoitus varsin tarpeettomaksi.
"Berliner Tageblatt”in Aabenraan kirjeenvaihtaja lisäsi:
"'Kuninkaan', kuulin minä sanottavan, — ja kun täällä eteläjyllantilaisissa seuroissa puhutaan kuninkaasta, niin sillä tarkoitetaan aina Tanskan kuningasta, — 'kuninkaan pitäisi antaa herra Köllerille palkinnoksi Elefanttiritariston merkki'!"