Jo joulukuussa 1898 pelkäsi "Kieler Zeitung", että karkoituksista voisi johtua ikäviä seurauksia Saksan suhteille muihin maihin ja "että ne ilmeisesti oli pantu toimeen neuvottelematta Saksan vastuunalaisen viraston: valtakunnan ulkoasiain osaston kanssa."
Sihteeri Bülow ei myöskään ollut voinut puolustaa sitä valtiopäivillä.
Joulukuussa olivat viranomaiset uhanneet vanhempia Sundevedissä ja eri seuduilla Alsissa, niillä paikoilla nimittäin, mistä täysikasvuisia lapsia oli lähetetty kouluun kuningaskuntaan, että jolleivät he ottaisi lapsiaan kotiin ennen joulukuun kahdettakymmenettä päivää, niin kaikki Tanskan alamaiset [optantit. (Ks. Selityksiä kirjaan "Sinun kansasi on minun kansani")] karkotettaisiin mainituista kunnista.
Mutta vaaliyhdistyksen toimimiehet kehoittivat vanhempia, etteivät he antaisi tämän uhkauksen taivuttaa itseänsä, eivätkä sallisi muiden sekaantua oikeuksiinsa, ja panivat voimakkaan vastalauseensa preussilaisten viranomaisten toimia vastaan.
Kahdeksan päivän kuluessa oli monta sataa tunnettua miestä kirjoittanut julistuksen alle.
Tämä vetoaminen oli kuitenkin turha, kun maaneuvos asettui epäävälle kannalle näihin uhkauksiin nähden.
Varhain aamulla, v. Köllerin matkustettua pois, ajoivat vaunut pitkin Haderslevin katuja keräten kaikki ne liput ja tangot, joita oli tyrkytetty väestölle.
Saman päivän illalla oli eräs huoneusto kaupungin läheistössä ahdinkoon asti täynnä ihmisiä.
Kookas nuori mies seisoi puhujalavalla.
"Näinä päivinä", sanoi hän, "ovat kaikki nuoret minun maatilaltani, jotka talvella käyvät koulua Tanskassa ja ovat olleet joulua viettämässä kotonaan, matkustaneet takaisin kouluihinsa välittämättä nimismiesviraston uhkauksista!"