Hän aavisti äkkiä hämärästi, kuinka hyvä olisi olla, jos selkä olisi noin taipumaton, ja jolleivät kaikki tuhannet arvelut ja varovaisuudet olisi kiusaamassa ihmistä melkein hengiltä.
Hän kadehti Karenia, ja kateus muuttui hänessä vihaksi.
"Niin, saadaanpa nähdä."
Winberg rypisteli hattuansa, seisoi hetken aikaa paikoillaan, rykäisi ja läksi pois.
"Sinun ei olisi pitänyt ärsyttää häntä", sanoi rouva Grunnet, joka oli kuullut kaikki kyökkiin, sillä he olivat puhuneet hyvin äänekkäästi. "Sinun olisi pitänyt varoa sanojasi."
"Sitten sinä et tunne Winbergiä, äiti. Hän on pelkuri."
"Mutta pelkurikin voi pistää."
17.
Valdemar Borris antoi katseensa kulkea aikoja sitten korjattujen maitten yli, jotka pehmeinä multa-aaltoina ulottuivat aina korkealla sijaitseviin myllyihin asti.
Oli myöhäinen ilta; myllynsiivet törröttivät liikkumattomina ilmassa, mutta majakat loistivat ja vilkkuivat lakkaamatta Itämeren puolella.