Hän seisoi syviin ajatuksiinsa vaipuneena ja ajatteli, mitä nämät kaksi vuotta olivat Eteläjyllannille tuoneet mukanansa.
Vuonna 1900 ei tosin ollut yhtä paljon karkoituksia kuin vuonna 1899, mutta preussilaiset olivat varmaan kilpajuoksussa hengästyneet ja tahtoivat vetää henkeä.
"He lepäsivät hiukan, ennenkuin he taas tarttuivat kiinni", oli Madsen sanonut.
Vähemmän nykyään oli kuulunut vanhempien oikeuksien riistämisestäkin kuin edellisenä vuonna.
1900 saattoi kai lähinnä ylpeillä sodasta, jota käytiin palvelusrenkinä olevia koulupoikia ja niitä käsityöläisiä vastaan, jotka olivat Tanskan alamaisia ja joita sen vuoksi kiellettiin työskentelemästä tanskalaismielisten luona.
Niin, 1900:n omallatunnolla oli vieläkin enemmän. Yhä suuremmaksi kasvoi vaino, joka kohtasi yhdistyksiä ja kokouksia.
Lopulta ei voinut saada kattoa päänsä päälle, sillä vaikka monet rohkeat krouvin isännät panivat vastaan, kun poliisi kielsi heitä vuokraamasta huoneustoja omille maanmiehilleen, niin täytyi sittenkin useimpien taipua, kun uhattiin heiltä riistää heidän elinkeinonsa, uhattiin ottaa pois heiltä heidän oikeutensa, kun uhattiin heitä uusilla rasituksilla ja jos jollakin.
Ja leipähän tässä oli kysymyksessä.
Jos uusi kokoushuone aiottiin ottaa käytäntöön, niin se julistettiin kelpaamattomaksi, eikä sitä saatu käyttää.
Kaikkien teiden varsilla, jotka johtivat rajan yli kuningaskuntaan, oli asetettu santarmeja merkitsemään muistiin niiden nimiä, jotka läksivät kokouksiin tai näyttelyihin kuningaskuntaan.