Hän se oli murtautunut Egtvediin!
"Hohoo! Minä tunnen sinut! Minä tunnen sinut!" sähisti tämä riemuiten ja puri hampaitaan. "Nyt me seisomme oikeuden edessä kumpikin, ystävä kulta, mutta minun paperini ovat kunnossa, minua ei voi karkoittaa!"
Mutta Borriksen "paperit" olivat myös kunnossa, vaikka herrat niitä olisivat käännelleet ja väännelleet kuinka paljo hyvänsä ja puuhanneet niiden tähden minkä ikänä olisivat jaksaneet.
"Olen pahoillani, ettette voi saada minua Tanskan alamaiseksi", sanoi
Valdemar, nostaen mennessään kohteliaasti hattuaan.
Tiellä hän kohtasi Winbergin.
"Eikö sinua karkoiteta?" kysyi Valdemar. "Sinähän olet Tanskan alamainen. Heidän ei tarvitse sitä edes tiedustella."
Mutta Winberg loi silmänsä alas ja kiiruhti pois.
Ja kuitenkin oli koko tässä sekamelskassa, tässä karkeassa ja sokeassa masentamisessa muutamia maahanmuuttaneita saksalaisia, jotka olivat päässeet nimismiehiksi ja jotka mielestään olivat aivan kuin teloittajia ja joita ankarat määräykset pöyristyttivät.
Niinpä muutamat heistä, joiden omatunto ei ollut kylliksi jykevä, uhkasivat luopua toimestansa, jos tällaista menoa jatkuisi.
Siten kiihkeä ajo saattoi takaa-ajajatkin hengästymään.