Siitä huolimatta oli Eteläjyllanti ainoa seutu nykyisessä Saksan valtakunnassa, missä ei keisarista herjaten puhuttu ja jossa majesteettirikokset olivat kuulumattomia.
Kuitenkin preussilainen sisäasiainministeri Rheinhaben selitti valtiopäivillä:
"Pohjoisslesvigissä ovat olot hallituksen liiallisen suopeuden johdosta kehittyneet sellaisiksi, että ne helposti olisivat voineet saattaa valtion jakamattomuuden vaaraan!"
"Täyttäkää sitten sopimusten mukaiset velvollisuudet meitä kohtaan!" sanoivat eteläjuutilaiset.
19.
"Täytyykö meidän nyt olla täällä?" mutisi Keldet. "Niin, niin, uutta on tullut vielä entisen lisäksi! Karkoittavat optanttien lapsia, jotka ovat syntyneet Eteläjyllannissa, missä heillä on kotipaikka ja jossa he pakkotilassa ovat oikeutetut saamaan elantoapua."
Hän oli matkalla nimismiehen luo, jolta konstaapeli oli tuonut hänelle haasteen ja siellä hänelle ilmoitettiin suoraan maaneuvoksen nimessä, että hän oli optantti.
"Vai niin! Olenko minä tullut Tanskan alamaiseksi?" sanoi Keldet.
"Niin, minä olin tanskalainen sotilas 1864, mutta kun te anastitte
Eteläjyllannin, niin minä 1866 tulin Preussin alamaiseksi.”
"Ja wohl. Det versteht sich! [Niin kyllä. Sehän on selvää!] Mutta 1867 te valita Tanska ja tulla taas Tanskan alamainen."
"Niin, se on kyllä totta, mutta minä palasin takaisin Eteläjyllantiin 1868 ja minut otettiin jälleen Preussin alamaisuuteen. Ei kukaan silloinen slesvigiläinen virkamies ollut vähimmässäkään määrässä epätiedossa siitä, että minä laillisella tavalla olin saanut kansalaisoikeuteni takaisin, olin saanut oleskeluluvan sekä pantu sotilasluetteloihin. Täytyykö minun kolmenkymmenenkolmen vuoden jälkeen jälleen tulla Tanskan alamaiseksi?"