Kun Karen tuli kotiin, niin hän kirjoitti heti Gyrithelle, — Borris oli heillä parasta aikaa käymässä:
"Pyydä Valdemaria tulemaan kotiin, niin pian kuin suinkin. Keldet on saanut karkoituskäskyn."
Sillä välin kulki Tyge Keldet santarmin rinnalla pohjoiseen päin.
"Karkoitettu! Enkä ole mitään kuitenkaan rikkonut!" mutisi hän.
"Voisipa luulla minua pahantekijäksi."
Hän sepitti runon käydessänsä ja se oli hänen omasta mielestään kaunis, syystä että se oli niin tosi.
Vaikea oli pysyä pitkäjalkaisen santarmin rinnalla, mutta tepastellessansa Keldet alkoi hyräillä ja sepitti säveleenkin samalla:
"Hyvästi, lapsuuskoti, jää, kaikk' kasvinpaikat armaat! Teist' ei mun mieltäni eroittaa voi etäisyydet harmaat."
"Halt Maul! Der Gesang ist verboten!" [Suus kiinni! Tuo laulu on kielletty!] murahti santarmi totuttuun tapaansa, tähystellen huolettomasti pilvien kulkua ilmassa.
Keldet, joka heräsi ajatuksistansa, nosti ihmeissään päätään ja katseli ympärilleen.
"Jumala tiesi, milloin sekin kiellettiin? — Ei, sitäpä minä en usko, hyvä ystävä, sillä juuri äsken minä sen sepitin."