"Me eteläjuutilaiset lupaamme: Me emme tahdo muuttua henkiseksi kalmistoksi, niinkuin Angel!"
2.
"Halla ja vääryys päättyy aina pahasti", sanoi isäntärenki Klaus, kun hän läksi lakaisemaan vastasatanutta lunta Egtvedin pihamaalta. Ja sitten hän lisäsi itseksensä:
"Jumala tiesi, mitä hän nyt miettii tuolla portailla?"
Joka askeleella narisi lumi, ja silloin-tällöin pyrähti rastas peloissaan lentoon.
"Tik tak!" se viserteli. Muuta laululintua siellä ei ollutkaan, joka olisi antanut äänensä kuulua.
Kuolonhiljaisuus vallitsi puutarhassa, jossa jalavat taipuivat jääkylmän taakkansa alla. Silloin tällöin taittui pieni oksa ja risahteli hiljaisesti, kun lumi varisi maahan.
Talvitaivas lepäsi raskaana yli maan ja oli heiluttanut valkoista jauhehuiskuaan ei yksin Egtvedin kattojen, oksien ja lehtojen yli, vaan yli koko muunkin seudun.
Kun aurinko tunkeutui esim. lumipilvien lomista, niin luonto kimmelteli tammikuun pakkasen satumaisessa loistossa.
Äkkiä tuli lentäen seitsemän villijoutsenta. Klaus katsahti ylös ja seurasi niitä silmillänsä. Ne lensivät verkalleen länttä kohti rauhallisesti ja hitaasti liikutellen siipiään.