Klaus rupesi äkkiä viheltämään.
"Ha, haa! Jotta he voisivat tuntea lipun ja tarkastaa, olenko äänestänyt saksalaista! Sellaisia veitikoita! Niin, niin, sellaista menettelyä muissa maissa sanotaan vaalisalaisuuden loukkaukseksi! Eikö sitä siksi sanota? Niin, niin! Olisipa muuten hauska tietää, kuinka monen osaksi on tullut tällaisia somia halpamaisuuksia, minä tarkoitan pilkkuja."
Samoihin aikoihin kehoitti Haderslevin maaneuvos erään Tanskan alamaisen poikaa ja vävyä, jotka molemmat olivat Saksan alamaisia, allekirjoittamaan sitoumusta, että he pysyisivät vaalista poissa, luvaten, ettei talon vanhusta siinä tapauksessa karkoitettaisi.
He joutuivat ansaan pelätessään vanhan isän puolesta, ja tulivat jäljestäpäin petkutetuiksi.
Kiitokseksi siitä, että he olivat alistuneet laittoman vaalipainon alle, kieltäytyi nimismies, kun vaalit olivat ohitse, uudistamasta appi-isän asuntolupaa. Hänen täytyi poistua maasta ennen sunnuntai-iltapäivää.
Ei mikään auttanut!
Husmandit, palstatilalliset ja maatyöntekijät astuivat rohkeasti esiin, ja kuinka monet työmiehet eivät pelänneet joutuvansa kerjäläisiksi, vaan äänestivät tanskalaista!
Valdemar oli läsnä kaikkialla omassa piirissänsä. Hän ei suonut itselleen lepoa yöllä eikä päivällä.
Hän rauhoitti pelkureita, rohkaisi alakuloisia, pilkkasi horjuvia missä ikänä hän niitä tapasi.
Preussilaisten oli pakko tuottaa lisäväkeä!