Keskellä huonetta seisoi koroituksella tamminen arkku kukkien peitossa.
Huone oli täynnä surupukuisia ihmisiä. Kynttilät paloivat arkun ääressä ja lähimmät omaiset seisoivat ympärillä.
Arkun pääpuolessa seisoi tanskalaisen vapaaseurakunnan pappi ja luki:
"Isä meidän, joka olet taivaissa."
"Sagen Sie mal!" [Sanokaappas!] huusi konstaapeli äkkiä kovalla äänellä. "Ist Esben Grunnet hier?" [Onko Esben Grunnet täällä?]
Kaikki läsnäolijat kohottivat päänsä pystyyn ja Karen vilkaisi
Borrikseen.
"Ei", vastasi Borris, joka seisoi lähinnä ovea.
Hän kääntyi taakseen ja katsoi niin suuttuneena konstaapeliin, että tämän täytyi hiukan peräytyä.
"Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. Ettekö näe, mies, että täällä on suru talossa?"
Ei, konstaapeli ei välittänyt myöskään surusta.