Hän vilkaisi seppeleihin, ikäänkuin hän olisi epäillyt Esbenin piiloutuneen niiden alle.
Ehkäpä hän epäili itse arkkuakin ja olisi halunnut ruuvata kannen auki nähdäksensä, eikö Esben ollut vaihtanut kuolleen kanssa paikkaa. Ei voinut koskaan tietää, kuinka kavalat tanskalaiset saattoivat olla.
Hän tunkeutui suruväen joukon läpi, hän suorastaan hajoitti ne toisistaan ja meni vierashuoneesen telefonoimaan poliisisantarmia.
Sillä välin Esben Grunnet istui ikkunassaan rajan toisella puolen ja tuijotti Eteläjyllantiin aavistamatta, että siellä puhuttiin hänestä, vaikkei hän itse ollutkaan saapuvilla.
"Jumala tiesi, mitä he nyt siellä tekevät?" sanoi hän. "Ovatkohan he jo peittäneet sen multaan ja palanneet takaisin kotiin?"
"Ja me istumme täällä", vastasi Gyrithe, jonka ääni vapisi, vaikka hän koettikin puhua niin varmalla äänellä kuin suinkin.
"Oi, sinä rakas, vanha isoisä! Minkä rangaistuksen pitäisi kohdata niitä, jotka riistävät toisistaan ne, jotka kuuluvat yhteen!"
Santarmi tuli, mutta vaikka hän konstaapelin kanssa etsi koko talon lävitse, vinnistä kellariin asti, niin he eivät löytäneet mitään Esbeniä.
He etsivät häntä keittiökaapeistakin ja avasivat uuninsuut.
Kaikki oli turhaa!