"Se on valetta!" huudahti Karen hypäten ylös. "Se on mustinta valetta, mitä opettajasi eläissään on sanonut!"
Mutta Winberg oli taaskin saapuvilla.
Hän oli juuri vasta tullut sisään ja istui tapansa mukaan pyöritellen hattuansa peukaloiden välissä.
"Älä sano sitä", sanoi hän paksulla äänellä, "sillä täytyy kunnioittaa esivaltaa, ja vanhempien velvollisuus on opettaa lapsiansa kunnioittamaan ja ihailemaan opettajaansa."
"Missä sitä sanotaan?" kysyi Karen pilkallisesti.
"Se on Jumalan sanaa", vastasi Winberg hartaudella.
"Niin, sinä puhut kuin saksalainen pappi, mutta sinun laitasi on kuin pirun, joka luki raamattua. Tiedätkös mitä siinä sanotaan, Winberg? Siinä sanotaan: enemmän tulee kuulla Jumalaa ja totuutta kuin ihmisiä, niin, enemmän kuin esivaltaa, joka valehtelee."
"Kaikki esivalta on Jumalalta", puhui Winberg nenäänsä ja vilkutteli silmiään.
"Se on Jumalan pilkkausta. Sinä pilkkaat Jumalan pyhää nimeä, Winberg. Silloinhan Nero ja Caligula ja mitä niiden kaikkien nimet olivatkaan, olisivat olleet Jumalan asettama esivalta. Te, kotisaksalaiset, sanoitte muuten toisin, kun oli kysymys tanskalaisista kuninkaista. Ei, Kai", jatkoi Karen kääntyen pojan puoleen, "ole ylpeä tanskalaisesta kansastasi! Ylpeile tanskalaisesta armeijasta sekä sen voittaessa kolmivuotissodassa, että sen joutuessa tappiolle, kun musertava ylivoima sen voitti vuonna kuusikymmentäneljä. Monet eivät ole osoittaneet sellaista vastarintaa. Aina se on tuottanut kunniaa tanskalaiselle nimelle. Ja kuunteleppas nyt, Kai! Miten vapaita ja kelvollisia ja itsetietoisia talonpojat täällä olivatkaan preussilaisten tullessa maahan! Olivatko näiden talonpoikien selät koukistuneet ja taipuneet orjuuden pelosta ja vääryydestä? Eivätkö he pitäneet päätänsä pystyssä ja katsoneet jokaista suoraan silmiin? Ja eivätkö heidän talonsa olleet varakkaat ja heidän maansa rikkaat! Niin, Winberg", Karen kääntyi taas häneen, "kerro sinä vain edemmäksi, mitä minä olen sanonut. Minä pysyn sanoissani ja sano opettajalle, että jos hän tahtoo minua puhumaan saksaa Kaille, niin tulkoon ensin opettamaan minulle saksaa."
Se oli raskain aika, mitä Karen mielestään oli kokenut, mutta pahin, sietämättömin kaikista oli Winberg, joka hiipi siellä ja täällä ja sekaantui jos johonkin.