Pelkuri ei unohtanut. Rouva Grunnet oli oikeassa: hänkin voi pistää!

Karen vääntelihen näiden myrkyllisten pistojen tuskissa.

Ja rouva Borris, joka näki, miten paljon tuskia ne tuottivat Karenin ylpeälle, voimakkaalle ja totuutta rakastavalle sielulle ja mitä kärsimyksiä hän kaikessa hiljaisuudessa kesti, teki eräänä päivänä suuren ja ratkaisevan päätöksensä.

Illallisen jälkeen hän istahti Valdemarin luo ja kertoi hänelle
Winbergin kiusanteosta ja Karenin vastuksista.

Ja lopuksi hän lisäsi:

"Jospa olisi joku hyvä, tanskalainen mies, joka olisi Preussin alamainen, ja joka olisi siksi jalomielinen, että hän rupeaisi sille pojalle isäksi!"

Rouva Borris nousi heti ylös.

Valdemar ei vastannut, — äiti ei ollut odottanutkaan vastausta, — mutta hän näki, että Valdemar sätkähti. Isku osui häneen, ja herätti hänet äkkiä toimettomista mietteistänsä.

23.

Elonkorjuu vuonna 1902 oli myöhäinen ja hyvin tukala.