Ankarien sateitten vuoksi oli ruis monin paikoin mennyt lakoon ja sitä oli senvuoksi vaikea leikata.
Paljon ruista oli vielä korjaamatta ja odotti poutaa päästäkseen katon alle.
Ohraa oli hiukan leikattu, mutta vehnä ja varsinkin kaura ei ollut lainkaan tuleentunutta.
"Kun ilma vain asettuisi, niin että se saataisiin pilaantumatta korjuusen", sanoi Klaus, "niin emme valittaisi korjuuaikaa. Heinänsato on hyvä ja saatiin hyvään korjuusen, ja se on keskinkertaista paljoa parempi."
Peltokanojen metsästysaika oli käsissä, mutta näillä seuduin ei ollut montakaan parvea.
"Ehkäpä tulee useampia, kun kesävilja on korjattu", arveli Ebbe, "mutta suuri osa poikasista kuoli, kun kevät oli niin kylmä!"
"Katsos, katsos, Ebbe! Katsos!" huusi Kai äkkiä viitaten kädellään kiihkeästi niinkuin ainakin. "Mitä tuo on? Mitä tuo voi olla?"
"Kas vain! Peltokanoja!" vastasi Ebbe. "Puhu hiljaa; älä pelästytä niitä."
Ja molemmat lapset kyykistyivät pensaikkoon ja katselivat suurin, tarkkaavin silmin, miten peltokanat poikasineen pakenivat talojen suojaan kylmää ja sadetta pakoon.
"Tämä ei ennusta hyvää säätä", kuiskasi Ebbe.