"Karen Jürgens pyysi minua poikansa holhoojaksi", sanoi hän.
Sillä hänen täytyi saada se sanotuksi! Hänen täytyi saada ilmaa!
"Mitä sinä siihen sanoit, Valdemar?"
Kysymys tehtiin niin rauhallisesti, kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia, mutta rouva Borris nosti kiiruusti päätään ja odotti henkeään vetämättä vastausta.
"Minä lupasin. Tietysti! Mitä minä muuten olisin sanonut?"
Valdemar astui ovelle. Mutta äkkiä hän pysähtyi ja huudahti koko sielunsa katkeruudella:
"Äiti! Kuinka nainen voi olla niin armoton!"
Sitten hän meni ja paiskasi oven kiinni jälkeensä.
"Lapsi parat!" huokasi rouva Borris.
Hänen viisaat silmänsä olivat huomanneet jo enemmän kuin mitä hänen suunsa tahtoi ilmaista.